Sielulintu pyysi suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen nykyistä yliopistonlehtoria ja entistä opiskelijaa Arja Hamaria kertomaan kokemuksistaan Sugrin aktiivijäsenenä. Hamarin polku fennougristiikan pariin ei ollut suoraviivainen, vaan kulki yleisen kielitieteen ja suomen kielen kautta. 1990-luvun opiskeluvuosiin mahtui muun muassa Turun ensimmäisen Ifuscon järjestäminen. Mieleen on jäänyt myös 2000-luvun alussa tehty matka Marin tasavaltaan.
Kuinka päädyit opiskelemaan suomalais-ugrilaista kielentutkimusta? Ymmärtääkseni opiskelit myös yleistä kielitiedettä ja suomen kieltä?
Opintosuunnan valitseminen ei todellakaan ollut minulle helppoa. Tosin alusta asti minulle oli selvää se, että kielitiede tavalla tai toisella kiinnostaa, mutta itselleni sopivan näkökulman löytäminen alaan vaati aika lailla kypsyttelyä. Kun vuonna 1992 tulin Turkuun opiskelemaan, pääainevalinta tehtiin koulutusohjelman sisällä yliopistoon pääsyn jälkeen. Silloisen suomalaisen ja yleisen kielitieteen koulutusohjelmassa valitsin alkuun yleisen kielitieteen. Kyseisessä oppiaineessa ei kuitenkaan oltu erityisen kannustavia pääaineopintojen suhteen, koska työmarkkinat olivat suppeat. Tämä oli tietysti hyvin järkevä pointti, mutta aiheutti itselleni päänvaivaa, johon en ollut osannut varautua.
Useimmat oman tuutorryhmäni jäsenistä olivat ottaneet pääaineekseen suomen kielen, ja heidän imussaan päädyin Fennicumin isoon luentosaliin suomen kielen luennoille. Kiinnostuinkin suomesta niin paljon, että parin vuoden kuluttua vaihdoin sen pääaineeksi. Tajusin kuitenkin aika pian, että oma mielenkiintoni suuntautuu erityisesti kielen historiaan, ja siihen sitten lähdin etsimään tarkempia tietoja ottamalla sivuaineeksi fennougristiikan. Sille tielle sitten jäin, vaikka viralliseksi pääaineeksi vaihdoin suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen vasta graduvaiheessa.
Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että opiskelujen alkuvaiheessa yleinen kielitiede oli minulle ehkä liiankin yleistä ja teoreettista, mutta suomen kieli puolestaan pureutui minun makuuni liikaa vain yhteen kieleen. Fennougristiikasta löysin sellaisen kultaisen keskitien, jossa tarkastellaan useita kieliä rinnakkain, mutta koska lähtökohtana on niiden yhteinen historia, kielten määrä pysyy maltillisena ja tarkastelun näkökulmat oman äidinkielen tuntemuksen kautta hyvin ymmärrettävinä.
Entä kuinka päädyit mukaan järjestötoimintaan? Millaisia tehtäviä hoidit hallituksessa?
En oikein muista, milloin alun perin lähdin mukaan Sugrin toimintaan. Ajauduin Sugrin kokouksiin ja jäseneksi opiskelukavereiden kautta, ja siitä se sitten pikku hiljaa lähti. Myöhempinä opiskeluvuosina olin sitten aktiivisesti mukana ruohonjuuritasolla, mutta häpeäkseni minun on tunnustettava, että yhtä aktiivisesti välttelin koko opiskeluajan varsinaisia hallitusvastuita. Halusin mahduttaa elämääni kaikenlaista kiinnostavaa, minkä lisäksi kuitenkin suhtauduin opintoihini hyvin vakavasti, joten oli tehtävä valintoja vapaa-ajan käytön suhteen. Viihdyin erittäin hyvin rivijäsenenä.
Millaista ainejärjestön (Sugrin) toiminta tuolloin oli? Tapahtuiko siinä mainittavia muutoksia opintojesi aikana?
Sugri oli pitkään ollut ikään kuin jäädytettynä 1990-luvulle tultaessa, mikä johtui kai pitkälti siitä, että varsinkin pääaineopiskelijoita oli hyvin vähän. Omana opiskeluaikanani toiminta virkistyi lähinnä muutaman Sugri-aktiivin ansiosta. Kun toiminta sitten lähti käyntiin, alkoi löytyä muitakin toiminnasta innostuneita – itseni mukaan lukien.
Toiminta sinänsä oli aika tyypillistä sen aikaista opiskelijayhditystoimintaa suomalais-ugrilaisilla mausteilla: normiarjessa järjestettiin erilaisia illanviettoja, yhteisiä konsertti- ja näyttelyretkiä yms. Rahaa toimintaan kerättiin esim. myyjäisiä pitämällä ja omaa haalarimerkkiä myymällä.
Oma lukunsa olivat sitten isommat retket esimerkiksi Unkariin ja Venäjän suomalais-ugrilaisille alueille, joita ei toki järjestettykään ihan jatkuvasti. Esimerkiksi Hampurin Ifuscoon vuonna 1996 lähetettiin pari Sugrin edustajaa, ei suinkaan isoa delegaatiota. Välillä taas Turkuun tuli vieraita ulkomaisista yliopistoista, mikä oli aina aika iso juttu, sillä siihen aikaan oli tapana, että opiskelijat majoittivat vieraita omiin koteihinsa. Varsinkin Itä-Euroopasta tulevilla vierailla oli varsin vähän rahaa käytössään, joten kotimajoituksella kevennettiin heidän matkakulujaan.
Onko mieleesi jäänyt jokin erityisen miellyttävä, hauska tai kiinnostava muisto (tai useampi) opiskeluajoilta?
Suurimpina elämyksinä mieleeni nousevat kyllä Sugri-porukalla tehdyt isommat matkat: Unkariin vuonna 1998, Syktyvkarin Ifuscoon vuonna 1999 ja erityisesti matka Marinmaalle vuonna 2002. Kahden viimeksi mainitun matkan aikana toimin jo suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen assistenttina eli olin oppiaineen työntekijä ja jatko-opiskelija, mutta Sugri koostui vielä pääosin vanhoista opiskelukavereistani. Tästä oli kivasti se etu, että pystyimme järjestämään retket kaveriporukalla, mutta virallisina opintomatkoina, joissa olin mukana oppiaineen henkilökunnan edustajana ja joihin näin ollen pystyttiin hakemaan rahoitusta.
Esimerkiksi idea Marin-matkaan lähti siitä, että yksi sugrilaisista työskenteli tuolloin Joškar-Olassa kieliassistenttina eli paikallisen marin laitoksen suomen kielen opettajana. Matkalle lähdettiin siis alun perin tapaamaan häntä, mutta toki virallisin höystein eli vierailimme laitoksella, pidimme esitelmiä, kävimme museoissa yms. Monet meistä olivat myös juuri 2000-luvun alussa opiskelleet marin kieltä marilaisen Oleg Sergejevin johdolla, minkä lisäksi tunsimme monia marilaisia opiskelijoita ja laitoksen henkilökuntaakin, sillä heitä kävi jatkuvasti opiskelija- tai tutkijastipendeillä oppiaineessamme Turussa, kuka kuukauden, kuka koko lukuvuodenkin kestävillä vierailuilla.
Kaiken kaikkiaan minusta tuon Marin-matka kuvastaa aika hyvin kaikkea sitä, mitä Sugri minulle merkitsi: hengailua saman henkisten, samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa – kaveriporukkaa, jonka kanssa voi toteuttaa kiinnostavia juttuja ja vieläpä saada tälle toiminnalle ulkopuolista rahoitusta. Siinä ohessa melkeinpä vaivihkaa tuli myös ”verkostoitumista” eli tutustumista sekä kotimaisiin että ulkomaisiin fennougristeihin.
Millaista oli olla järjestämässä ensimmäistä Turussa pidettyä Ifuscoa?
Turun Ifusco oli keväällä 1997, jolloin minulla oli menossa viides opiskeluvuosi. Omaksi vastuualueekseni muutaman muun sugrilaisen kanssa tuli aamiaistarjoiluista huolehtiminen. Idea oli se, että kun Ifusco-vieraat majoitettiin koteihin ja retkeilymajaan, jossa majoitukseen ei kuulunut aamiaista, päätettiin helpottaa kaikkien osalta kustannuksia sillä, että aamiainen tarjottiin kaikille osana konferenssia. Saimme sitä varten yllättävänkin hyvän rahoituksen TYY:ltä (jos muistan oikein), ja sekä vieraat että Ifuscon järjestäjät olivat järjestelyyn tosi tyytyväisiä.
Virallistakin ohjelmaa Ifusco toki sisälsi, mutta parhaiten muistan juuri ne varhaiset aamut, kun poljin pyörällä Yo-kylästä Yo-talolle keittämään kahvia ja pilkkomaan kasviksia. Kivoja muistoja jäi myös ystävystymisestä oman udmurtialaisen majoitettavani kanssa sekä ajasta, jonka vietin komilaisvieraiden kanssa Ifuscon vapaa-ajan ohjelman yhteydessä. Olin juuri työskennellyt edellisen syyslukukauden Komissa Syktyvkarin yliopistossa kieliassistenttina, joten komilaisdelegaatiossa oli monta tuttua kollegaa sieltä.
Millaiselta on tuntunut palata Turun yliopistoon suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen pariin?
Tosi kivalta! Monilta osin tuntuu siltä, kuin olisin tullut uuteen työpaikkaan, kun työympäristö on vaihtunut vanhasta tutusta Fennicumista Arcanumiksi, suomalais-ugrilainen kielentutkimus asettunut osaksi isompaa oppiainekokonaisuutta ja henkilökuntakin osin vaihtunut, mutta paljon tuttuakin on jäljellä.
Paluuta on suuresti helpottanut se, että sekä suomen kielen että suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen henkilökunnassa on sellaisia jäseniä, joiden kanssa olen aikoinaan istunut samoilla luennoilla ja osan kanssa ehtinyt jo työskennelläkin edellisellä Turun-kaudellani.
Itselleni tärkeää on ollut huomata se, että edelleen on nuoria, jotka ovat yhtä innostuneita alasta kuin mekin silloin 90-luvulla. Ja ihan erityisesti ilahduttaa ja mieltä lämmittää huomata, miten hyvää huolta Sugrista on pidetty!
Jutun toimitteli: Tapani Iivanainen
Kuvituksen taiteili: Henriikka Iivanainen
Sugri ry:n ainejärjestölehti 