Päätoimittajan päänavaus: kohtalaisen sekavaa

Lukuvuosi lähestyy jälleen loppuaan. On aika kohdata kesä ja uudet haasteet tai jotain vastaavaa banaalia hevonkukkua. Tämän kevään Sielulinnun teemana on siis kohtaamiset. Kohtaamisia voi tapahtua esimerkiksi kansojen, kielten ja ihmisten välillä, kuten saamme tästä numerosta lukea. Kohtaaminen on toisin … Jatka artikkeliin Päätoimittajan päänavaus: kohtalaisen sekavaa

Fuksin mietteitä (2024)

Tere! Sziastok! Tiõrv! Шӓлӓ!  Olen Lotta ja aloitin viime syksynä suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelun täällä Turussa. Yliopistotaipaleeni alkoi kuitenkin jo edellisenä vuonna, kun muutin Oulusta Turkuun opiskelemaan biokemiaa. Molekyylien salat eivät kuitenkaan kiehtoneet minua, joten sitten olikin alanvaihto edessä. Tein siis ison hypyn teknilliseltä alalta humanistiselle, ja näin jälkeenpäin mietittynä on ihan loogista, että päädyin kielentutkimuksen alalle. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä: aloitin ala-asteella ranskan opiskelun ja ylioppilaskirjoitusteni jälkeen espanjan. Sugri-kielistä tiesin ennen opintojeni alkua lähinnä sen, että viro kuulostaan hauskalta ja unkari ei kuulosta paljoa suomelta. Ja valitettavasti myös sen surullisen faktan, että monet suomen sukukielistä ovat hyvin uhanalaisia. Ainakaan … Jatka artikkeliin Fuksin mietteitä (2024)

Kuolleet veneet ja virolaiset löylyt – Sugri ry:n ekskursio Baltiassa

Sugri ry:n viimeisin ekskursio suuntautui Latviaan Liivinrannalle lokakuun lopulla 2023. Keväällä ekskursiota suunnitellessa juuri Liivinranta nousi esille potentiaalisena matkakohteena. Kevätlukukaudella muutama sugri oli nimittäin osallistunut Remodus-konsortion liivin kielen ja kulttuurin verkkokurssille, mikä innoitti lähtemään tuonne, ehkä (toiseksi) kaukaisimman lähisukukielemme perinteiselle … Jatka artikkeliin Kuolleet veneet ja virolaiset löylyt – Sugri ry:n ekskursio Baltiassa

Sugrit matkustivat Ruotsiin opiskelemaan suomea – reportaasi talvikoulusta Uppsalassa

Kansainvälisen Remodus-konsortion talvikoulu järjestettiin tänä vuonna ”Ruotsin Turussa”, pohjoismaiden vanhimman yliopiston prameissa tiloissa. Painotus oli itämerensuomalaisissa kielissä, ja Sugri oli osallistujien joukossa varsin hyvin edustettuna. Turun satamasta matkaan lähti kolme opiskelijaa, kolme muuta tulivat toisia reittejä. Tuskallinen alkutaival Laiva Tukholmaan … Jatka artikkeliin Sugrit matkustivat Ruotsiin opiskelemaan suomea – reportaasi talvikoulusta Uppsalassa

Perinteinen kevätmalja kohosi jälleen – Ucon Wacat 4.4.2024

Sugrilaiset osallistuivat tänä vuonna huhtikuussa kulttuurintutkimuksen ja arkeologian (Kutun ja Varen) opiskelijoiden yhteiseen juhlaan, Ucon Waccoihin. Kyseessä on 1500-1600-luvulla Suomen, Inkeroisten ja Viron kylien perinteisestä kevään aikana pidettävästä juhlasta. Kutu ja Vare ovat pitäneet Ucon Waccoja jo useita vuosia, ja … Jatka artikkeliin Perinteinen kevätmalja kohosi jälleen – Ucon Wacat 4.4.2024

Hauskaa ja hyödyllistä – kielitieteilijöiden matkakirjat historiantutkimuksen lähteinä

Seuraava kirjoitus ei ole kattava esittely pro gradu -tutkielmastani tai tiivistelmä sen tuloksista. Kirjoitus ei myöskään ole esittely sen päälähteinä olevista suomalaisten fennougristien matkakirjoista. Tämä on hieman molempia, mutta ennen kaikkea toivon, että se olisi jollain tavalla viihdyttävä. Tutkielmani lähteenä olleet matkakirjat ovat ilman muuta viihdyttäviä, ja tarkoituksenani on myös herättää kiinnostusta niitä kohtaan, vaikka julkaisun lukijakunta lienee niistä jo valmiiksi ainakin etäisesti kiinnostunut. Päädyin tutkimaan pro gradu -tutkielmassani suomalaisten tutkimusmatkailijoiden suhtautumista Venäjän ja Keski-Aasian ihmisryhmiin 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun. Tutkielman juuret olivat kandissa, jonka aiheena oli M. A. Castrénin suhtautuminen uralilaisia kieliä puhuviin kansoihin. Graduni aineistona on M. A. … Jatka artikkeliin Hauskaa ja hyödyllistä – kielitieteilijöiden matkakirjat historiantutkimuksen lähteinä

Elämää Turussa vaihto-opiskelijana omasta näkökulmastani

Tämä vuosi alkoi osaltani valtavalla ja rehellisesti sanottuna melko pelottavalla seikkailulla. Vuoden 2024 ensimmäinen päivä hujahti millisekunnissa ohitse, ja yhtäkkiä löysin itseni Budapestin lentokentältä odottamasta lentokoneeni lähtöä useat aivan liian raskaat laukut seuranani. Kulutin aikaani pohtien, minne muut ihmiset olivat … Jatka artikkeliin Elämää Turussa vaihto-opiskelijana omasta näkökulmastani

Kohtauksia Tartosta, osa 1: Syksy

Tämä juttusarja kertoo erinäisistä kohtaamisista, ajatuksista ja vaikutelmista vaihtovuoteni 2023-2024 ajalta, jolloin opiskelin Tarton yliopistossa. Sarjan ensimmäinen osa käsittelee syksyä 2023. SYYSKUU Varpuset hyppelevät auringonpaisteessa Toomemäen nurmella. Kristjan Jaak Petersonin patsas seisoo keltavihreiden puiden keskellä arvokkaana ja vakaana. Hän onnistui … Jatka artikkeliin Kohtauksia Tartosta, osa 1: Syksy

Kielentutkimuksellinen identiteettikriisi

Joskus fennisti ja fennougristi kohtaavat yhden ihmisen sisässä. Kyseessä ei luultavasti ole katastrofi. Itse asiassa samoihin kemuihin mahtunee paljon muitakin identiteettejä. Kummallisesta mielenhäiriöstä osallistuin kuluneena keväänä jälleen kerran suomen kielen opiskelijoiden valtakunnalliseen suurtapahtumaan Osmaan. Vaikka moni näissä viikonlopun mittaisissa megakekkereissä … Jatka artikkeliin Kielentutkimuksellinen identiteettikriisi