Kannan tervehdys 50-vuotiaalle Sugrille

Haluan aloittaa tämän kirjoituksen kiittämällä mahdollisuudesta esittää Kanta ry:n tervehdyksen ja onnittelut merkkipäiväänsä viettävälle Sugri ry:lle. Itseni ja edustamani järjestön puolesta suurimmat onnittelut Sugrille mahtavasta 50-vuoden iästä! 50 on uusi 40 sanotaan, mutta elinvoimaisen ja vetreän Sugrin kohdalla luulen sen olevan ennemmin uusi 20.

Muodollisuuksista päästyäni haluan kirjoittaa hieman Sugrin ja Kannan omalaatuisesta yhteydestä, joka muistuttaa paljolti, ah niin ihanaa, sisarusrakkautta. Kannan läheisimpänä järjestönä Sugri on saanut osakseen piikittelyä ja vitsailua allekirjoittaneenkin osalta. Syvimmät pahoittelut niistä.

Vitsejä on kuitenkin kuultu myös toiseen suuntaan. Taannoin kuulin kommentin ”onneksi on Sugri, ettei tarvitse liittyä Kantaan” – olen samaa ja eri mieltä. Valkeissa haalareissani en voi olla täysin samaa mieltä, mutta luulen ymmärtäväni kommentin taustaa. Itsekin Sugrin jäsenenä olen saanut kokea järjestön yhteisöllisen ja kannustavan luonteen. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan Sugri tukee ja innostaa opiskelijoitaan sekä luo ilmapiiriä, jossa voi nauttia sukukielten opiskelusta muiden kanssaopiskelijoiden seurassa. Esimerkkinä haluan mainita viime vuonna ahkerasti pidetyt Sugrin laulu- ja leffaillat, joissa on päästy tutustumaan eri sukukansojen kielten lisäksi myös kulttuureihin. Kiitos siis Sugri siitä, että aikoinaan rakastuin palavasti viron kieleen ja kulttuuriin, ja nyt sama tuntuu toistuvan unkarin kanssa.


Toivon jatkossakin Sugrin ja Kannan välille tiivistä yhteistyötä, perinteiden kunnioitusta ja uusien sellaisten luomista, miksei vitsejäkin, kunhan ovat rakkaudella lausuttuja. Sillä mitäpä olisi Kanta ilman Sugria? Kuin päivä ilman yötä tai valkoinen ilman mustaa, laulukirja ilman sukukielisiä lauluja, opinnot ilman yhtäkään sukukielten kurssia… En halua edes tietää, joten jatkattehan seuraavatkin 50 vuotta!

Loppuun haluan kirjoittaa avoimen rakkaudentunnustuksen Malva-Marjatta Marjamaalle. ❤ Jorma who?

Sydämelliset onnittelut!

Kogu südamest õnne!

Szívből gratulálok!

Emilia Järvelä
Kanta ry:n varapuheenjohtaja

Kuva: Mirjami Sipilä

Jätä kommentti