Ajatuksia fuksivuodelta

Minusta tuli fennougristi oikeastaan vähän vahingossa. Vielä lukion kolmatta vuotta aloittaessani ajattelin, että minusta tulisi lääkäri. Sekä fysiikka että pääsykokeitten ajankohta osoittautuivat minun kannaltani sen verran haasteellisiksi, että loppujen lopuksi en edes hakenut lääketieteelliseen. Jonnekin kuitenkin täytyi hakea, koska en vain yksinkertaisesti ole välivuosi-ihminen. En muista kovinkaan tarkkaan, millainen ajatusketju johti siihen, että hain opiskelemaan juuri suomalais-ugrilaista kielentutkimusta, mutta silloin alkuvuodesta 2018 se vain tuntui oikealta – ja tuntuu edelleen. Nyt voin sanoa, että minusta ei todellakaan tule lääkäriä, eikä se haittaa minua yhtään.

Mikä yllätti minut yhä uudestaan ja uudestaan vuoden aikana oli se, että kaikki käymäni kurssit olivat oikeasti mielenkiintoisia. Opinnoista nauttiminen oli jossain määrin jopa uusi konsepti minulle, joka opiskeli lukiossa esimerkiksi 11 kurssia kemiaa ja 6 kurssia fysiikkaa, vaikka konseptit kuten termodynamiikka ja siirtymämetallien elektronikonfiguraatiot herättävät minussa lähinnä inhon tunteita. On erittäin hieno tunne herätä joka kouluaamu ajatellen, että onpas tänään taas kivoja luentoja tulossa. Siitä varmaan voikin päätellä, että on opiskelemassa juuri oikeaa alaa.

Erästä vuoden 2019 Temptation Island Suomi -osallistujaa mukaillakseni voisin sanoa fuksivuoden parhaan kokemukseni olleen kaikki ihmiset. En ole koskaan ollut erityisen hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin, joten ennen opintojen alkua olin hyvinkin stressaantunut siitä, tulisinko saamaan uusia kavereita yliopistosta. Stressi osoittautui täysin turhaksi, sillä sekä fennougristi- että fennistipiireistä löytyi nopeasti paljon mukavaa porukkaa. En ole koskaan ollut myöskään kovin aktiivinen osallistumaan minkäänlaiseen ylimääräiseen toimintaan, mutta jotenkin olen nyt kuitenkin päätynyt Sugri ry:n koulutus- ja sosiaalipoliittiseksi vastaavaksi, mihin johtanut tapahtumaketju taisi alkaa pikkujouluista. Hetkeäkään en kyllä ole ainejärjestötoimintaan lähtemistä katunut, näyttäähän se ainakin hienolta CV:ssä.

Yhdeksän yliopistokuukauteni aikana olen tehnyt ja kokenut aivan uskomattoman paljon kaikkea uutta. Vaikka esimerkiksi suomen äänne- ja muotorakenteen tentti kahdeksalta aamulla sitsijatkojen jälkeen ei välttämättä kuulu elämäni hienoimpiin tai miellyttävimpiin kokemuksiin, voisin silti väittää näiden yhdeksän kuukauden olleen elämäni parhaat kuukaudet tähän mennessä. Syksyllä ajattelin keväällä jo tietäväni, mitä aion tehdä elämälläni, mutta näin toukokuun lopulla kevät alkaa olla jo sen verran pitkällä, että tuskin ehdin enää suunnitella loppuelämääni tämän kevään aikana. En itseasiassa tiedä oikeastaan yhtään, mitä tahtoisin tulevaisuudessa tehdä, mutta eiköhän sekin vielä selviä. Paitsi sen kyllä tiedän, että jatkan ehdottomasti suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen parissa. Odotankin jo nyt innolla syksyä ja sen tuomaa fennougristeilua, sekä tietysti uusia fukseja.

Sopiva lopetus sekä fuksivuodelleni että tälle tekstille lienee Sugrin henkeä mielestäni melkoisen osuvasti kuvaava fraasi: never stop the madness ja kohta vedetään taas!

Hanna Liimatainen