Uralistin muistelmia, osa 6

Helsingin IFUSCO 2016

Ifusco on vuosittain järjestettävä opiskelijakonferenssi, jossa opiskelijat pääsevät esittelemään tutkimuksiansa. Ensisijaisesti kyseessä on kuitenkin tapahtuma, joka kokoaa ihmiset yhteen eri puolilta maailmaa. Alun perin konferenssin piti olla Hanti-Mansian Hanty-Mansijskissa, mutta Putin tai joku hänen toverinsa päätti toisin, ja koko tapahtuma jouduttiin perumaan. Siispä noin kuukauden varoajalla se järjestettiin Helsinkiin. Sen olisi voinut jättää tietenkin järjestämättä, mutta yksi syy edes pienimuotoisen Ifuscon järjestämiseen oli näyttää persettä Putinille. Edes hän ei nimittäin estä meitä eikä uralilaista liikehdintää. Lyhyestä järjestelyajasta huolimatta saimme olosuhteisiin nähden oikein hyvän osallistujamäärän Suomesta sekä monia ulkomailtakin. Venäjäläisten osallistuminen jäi tosin vähäiseksi, sillä he tarvitsivat viisumin, jonka hankinta vie aina aikaa. Kuitenkin ainakin Udmurtiasta ja Komista tuli osallistujia. Yhteensä osallistujia oli ehkä noin 60.

Kyseessä oli oma kolmas Ifusconi. Ensimmäiseni oli Komin Syktyvkarissa keväällä 2013 ja toinen Saksan Göttingenissä keväällä 2014. Vuoden 2015 Pécsin Ifusco minun oli jätettävä väliin, koska en päässyt pois Venäjältä. Seuraava järjestetään syyskuussa 2017 Puolan Varsovassa. Helsingin Ifuscon järjestelyissä oli myös Turun panos mukana. Järjestin siellä erään aiemminkin tässä tekstissä mainitsemani toverin kanssa korpustyöpajan, koska Turussa Volgan yksikössä on useita liian vähässä käytössä olevia tekstikorpuksia. Lisäksi mainittu toveri oli lausumassa tervetuliaissanoja ja minä vastailin sähköposteihin järjestäjien nimissä.

Saimme taas kerran kuunnella mielenkiintoisia esitelmiä uralilaisesta kielitieteestä ja sen lähialoista. Ifuscon käyttökieliä ovat kaikki uralilaiset kielet sekä englanti, venäjä ja tilanteesta riippuen jokin muu kieli. Yleensä on ollut käytössä kolmen kielen vaatimus, mikä tarkoittaa sitä, että tiivistelmä kirjoitetaan yhdellä kielellä, diaesitys toisella ja puhutaan kolmannella. Tällä kertaa emme asettaneet sellaista vaatimusta lyhyen varoitusajan takia. Vaatimuksesta huolimatta menneinä vuosina on kuultu ja nähty valitettavan paljon kokonaan venäjänkielisiä esitelmiä.

Koska korpustenesittelyaamunamme avaimet olivat krapulassa, tai ehkä sittenkin niitten kantaja, emme päässeet heti tapahtumapaikkaan. Sen takia piti vähän improvisoida. Alun perin tarkoituksenamme oli muodostaa halukkaista pienryhmiä, joille opastaisimme korpusten käyttöä yksilöllisemmin. Nyt kuitenkin yli kymmenen ihmistä tuli kerralla paikalle. Heistä muodostui käytännössä kaksi ryhmää. Kukin tarkkaili haluamaansa korpusta. Valitsimme selityskieleksemme englannin, koska kaikki eivät tietenkään ymmärtäneet suomea ja tällaisista asioista puhuminen olisi vielä vaikeampaa jollain muulla kielellä. Ei se ehkä englanniksikaan mennyt ihan nappiin, mutta onneksi olin saanut käytännön harjoitusta kesän unkarin kurssilla. Joka tapauksessa saimme korpuksemme lähestulkoon kunnialla esitellyiksi. Käsittelimme paralleelitekstikorpusta ja marin kirjakielen historian korpusta, mutta mordvan muoto- ja lauseopin korpus Mormula meidän oli jätettävä pois. Korpusten ja esitelmien jälkeen nähtiin udmurttilainen muotinäytös.

Oli käsittääkseni kaikkien aikojen ensimmäisten Ifusco-sitsien vuoro. Kyseessä olivat elämäni neljännet sitsit, vaikka olin jo opiskellut ihan hyvän ajan. Tässä täytyy ottaa huomioon, että Sugrin ensimmäiset sitsit järjestettiin noin herran vuonna 2013. Kaikki ulkomaalaiset ja kotimaalaisetkaan eivät pitäneet tapahtumasta eivätkä hyväksyneet Ifusco-sitsien ohjelmaa ja kuria, mutta itse nautin. Minut oli istutettu udmurttien pöytään, jotteivat he jäisi aivan yksin vieraan kulttuurin jalkoihin. Ohjeet tulivat jostain syystä vain suomeksi ja sattumanvaraisesti englanniksi, joten sain kunnian kääntää kaiken udmurtiksi silloin, kun olisi pitänyt olla hiljaa. Joka tapauksessa minä ja sen toisen järjestön eli Siulan puheenjohtaja saimme yhteisrangaistuksen. Uudelleensanoitimme Leevi & the Leavingsiä Ifusco-teeman mukaiseksi. Sovituksemme oli täydellinen.

Sitsien jälkeen oli etnodisko ja määrättömästi olutta. Pukujuhlien jäljeltä minulla oli vielä aamulla puku päällä, tosin kauluspaita hieman kärsineenä, sillä eihän Ifuscoon mennä nukkumaan. Aamulla esitettiin vatjalaiselokuva, jonka aikana kaikesta sen kiinnostavuudesta huolimatta nukahdin. Ehdin saman illan viimeisellä halpalinja-autolla Turkuun. Kyllä väsytti.

Jos olet lukenut yhä tänne asti, saat pian huokaista helpotuksesta, sillä syksyn tapahtumat ovat olleet pääpiirteissään melko mitättömiä ja yhden illan mittaisia yhtä lukuun ottamatta. Tarkoitan Osmaa. Syksyllä olivat tutustumiskekkerit, joissa saimme taas tutustua lähinnä toisiimme mutta myös yhteen uuteen fuksiimme! Onneksi jälleen kerran laatu korvaa määrän, sillä tämä tapaus hakkaisi kuvaannollisesti ja varmaan kirjaimellisestikin kaikki muut. On ollut myös sauna- ja Proffa-iltoja huvin vuoksi. Takaisin asiaan.

Turun Osma marraskuussa 2016

Sugri ei ole Osma-järjestön jäsen. Siksi meistä ei moni useinkaan osallistu sellaiseen. Tällä kertaa pääsimme pitämään rastia, ja kun sitseillekin kutsuttiin, piti päästä näkemään, mitä tämä uralistiikan haara Suomessa oikein tekeekään. On ollut jokseenkin nurinkurista, että suomalaiset fennistit ovat minulle vieraita lähes jokainen, vaikka tunnen uralisteja pitkin muuta maailmaa. Sitsien perusteella täytyy todeta, että kyllä Suomenkin fennistit osaavat.

Heräsin Osman-aloitusperjantaina hirvittävässä krapulassa joskus iltapäivällä. Olin jo sitä mieltä, etten missään tapauksessa poistu kotoani, mutta poistuin silti. Menin Proffaan. Siellä oli tuttuja ja tuntemattomia, jotka halusivat lähteä Marilyniin, tuohon maailman kammottavimpaan teinihelvettiin. Olin ehdottomasti vastaan, sillä minunhan olisi pitänyt rannekkeettomana maksaakin siitä hauskasta. Yhtäkkiä joku lupasi lahjoittaa minulle rannekkeen, ja löysin itseni Marilynin edestä ja sitten sisältä. Siellä oli lopulta erittäin hyvä meno, mutta se vaati toki erikoisjärjestelyjä, nimittäin sen, että parempi puoli oli varattu vain osmaajille pariksi tunniksi. Jatkoimme sieltä jonnekin ja sieltä jonnekin, ja aamulla heräsin kotoani.

Herättyäni oli aika lähteä pitämään Sugrin rastia, jota en tosin paljoakaan pitänyt, koska meitä oli kolme ja minä lähinnä tiellä. Olin kuitenkin suunnittelemassa sitä. Rastillamme piti muodostaa kirjaimista sanoja. Yhdestä kirjainkasasta oli muodostuva koltankielinen sana, minkä joku meistä ystävällisesti kertoi. Välittömästi fennistiryhmästä kuului kysymys, mikä on koltta, ja uskoni fennistiikkaan ja etenkin sen harjoittajiin karisi taas jäljettömiin. Mutta kyllä se siitä vielä nousi saman illan aikana. Myös Siulan suosikkiedustajani saapuivat rastillemme, koska he olivat kylmästi jättäneet laumansa oman onnensa varaan. Siispä join heidän kanssansa kaljaa pari tuntia, kävin Alkossa ja menin sitseille.

Kyseessä ovat jo tämän kertomuksen toiset sitsit, mikä oli siihen aikaan miltei puolet sitsihistoriastani. Jumalauta, että oli kivaa. Ne olivat ehdottomasti parhaat mutta myös isoimmat sitsit, joilla olen ollut. Oli kai siellä pitkälti toistasataa osallistujaa. En puhunut tapahtumassa paljoakaan, koska olin pitkälti tuntemattomien ympäröimä, mutta ei siellä olisi ollut juuri tilaisuuksiakaan puhua. Keskityin juomiseen. Lopuksi pääsin kuitenkin avaamaan suuni, koska jostain syystä juuri minun piti olla järjestömme laulunjohtaja. Unkarinkielisen säkeistön kohdalla sekosin sanoissa, mutta muuten meni varmaan jotenkuten.

Ylioppilasteatterissa oli jatkot. Oli kuulemma kivaa. Muistan olennaisimman, mutta sitä en jaa kanssanne. Sen sijaan poistuttuani jatkoilta toverini luo olin syönyt ruokaa ja päättänyt lähteä kotiin. Liukastuin liukkaalla kadulla, kaaduin polveni päälle ja kärsin. Polvesta kuului mehevä ääni, mutta kävelin silti verissäni kotiin. Siinäpä oli oiva päätös sille Osmalle. Seuraavana päivänä en poistunut kotoani, sillä muuten olisin varmaan kuollut. Ensimmäistä kertaa koskaan kärsin krapulasta kaksi päivää. Tämän tarinan lopussa on kiitettävä Kantaa järjestelyistä ja sitsikutsusta.

Toverijärjestömme Slavan kanssa tehtävä yhteistyö

Sugrin ja venäjän opiskelijoitten järjestön Slavan johtajat allekirjoittivat YYA-sopimuksen noin herran vuonna 2013, ja siitä lähtien olemme tehneet menestyksekästä yhteistyötä. Yksi tärkeimmistä yhteisistä tapahtumista on votkaviesti, joka on pääasiassa votka- ja Venäjä-aiheinen rastikierros ja joka Sugrin joukkueella on tapana voittaa ja joka järjestettiin joskus syksyllä ja ehkä keväälläkin. Toinen olennainen tapahtuma on yhteiset pikkujoulut, ja lisäksi on jonkin verran pienimuotoisempaa toimintaa sekä vuosittaiset neuvostositsit. Kahden pienen järjestön on hyvä pitää yhtä, etteivät ne jää kokonaan isompiensa tallomiksi. Toivon meidän saavan yhteistyömme Slavan kanssa vielä uudelle tasolle.

Päätös

Tähän päättyy kertomus erään uralistin vuodesta kaikessa lyhykäisyydessänsä. Toivottavasti pidit siitä. Ja muista, hyvä lukija, että halutessasi olet tervetullut liittymään iloiseen joukkoomme. Tarkennettakoon silti vielä, että olen tehnyt muutakin, esimerkiksi gradua, mutta pyrin valitsemaan tähän tarinaan kovimmat kohokohdat. Sitä paitsi lehtiteksti vaatii tiivistä ilmaisua.

Kyźpu agaj

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s