Tietoa tietoa tietoa

Tieteen tekemisessä syntyy tietoa, ja tieteitä on harrastettu vuosisadat. Tietoa on kasautunut tiedon päälle ja nyt kirjastomme pursuavat erilaisia tutkimuksia mitä erikoisemmista aiheista. Tämä merkitsee sitä, että nykyajan opiskelijalle on kertynyt valtavat määrät opiskeltavaa ja melkeinpä pääosa tästä opiskeltavasta on pikkuseikkoja (ei lainkaan halveksivassa mielessä). Tutkimuksista osa on johtanut umpikujaan eikä niitä enää tarvitse muistaa muina kuin umpeen kasvaneina sivupolkuina. Mutta silti opiskeltavaa riittää.

Nykyajan mittapuun mukaan tieteittemme esivanhemmilla oli helppoa (kaikki kunnia heille kuitenkin uusien näkymien avaajina). Heillä homma oli ikäänkuin hanskassa, sillä muistettavien pikkuasioiden määrä oli pienempi; he näkivät metsän puolta. Nyt opiskelija pyörittelee jotakin pikkuseikkojen rypästä seminaarissa ja tuskissaan pohtii, miten hänen käsittelemänsä asia liittyisi muuhun asiakokonaisuuteen. Nykyajan tiede on hukuttanut kokonaisnäkemyksen pikkuseikkojen valtavaan mereen. Ihminen on tullut tietäväisemmäksi, mutta tuskin viisaammaksi.

Meidän kulttuurimme on tullut sellaiseen vaiheeseen, jossa tiedon tulva on hämmentävä. Joka päivä ilmestyy paksut sanomalehdet, teevee lähettää ajankohtaisohjelmat ja dokumentit ja radio on koko ajan ajan tasalla. Kukaan ei pysty seuraamaan kaikkea tätä maailman menoa, saati muistamaan. Ymmärtämisestä en puhu mitään. Nykyään on pakko tehdä valintoja sen suhteen mitä haluaa muistaa ikäänkuin ylimääräisenä tietona maailman hahmottamiseen tarvittavan tiedon lisäksi.

Vieläkin pidetään nokkelana sellaista, joka muistaa suuret määrät pikkuseikkoja vaikka tärkeämpää olisi ymmärtää suuret kokonaisuudet. Opetuksessa pitäisikin jo keskittyä asioiden laajempiin yhteyksiin. Tärkeämpää olisi opettaa lähteiden käyttöä kuin yksityiskohtien loputonta luetteloa, sillä inhimillisen muistamisen rajat alkavat olla jo lähellä. Äärimmäisessä tapauksessa pikkuseikkojen hillitön hulina ihmisen päässä voi johtaa jopa hulluuteen asti.

Tulevaisuuden tentissä opiskelija saisi kysymykset käteensä, menisi tiedon lähteille kirjastoon ja etsisi tarvittavat tiedot vastaukseen. Nyt joku voi tietysti sanoa, että eihän tuolla tavalla mitään opi. Ei opi nykyiselläkään tavalla, sillä nykyään opiskelija voi lukea tenttiinsä niin, ettei muista edes kysyttyä asiaa tentistä tultuaan. Ulkoluvun sijasta tärkeämpää olisi osata löytää tieto silloin kun sitä tarvitsee. Halutonkin opiskelija pärjäisi tenteissä, mutta jos halu tietoon joskus syttyisi, tietäisi hän edes mistä sitä hakisi. (Lääkäreitä näin ei kyllä saisi kouluttaa.) Oppiminen on aina halusta kiinni.

Jos opiskelija, ja ihminen yleensä, vapautuisi pikkuseikkojen pänttäämiseltä, voisi jäädä aikaa jopa ajattelulle, jolle nykyään ei tahdo olla aikaa. Nykyään kukin vain posottaa menemään ajattelematta syitä ja seurauksia. Ehkä tässä on syy nykyiselle hurjalle itsekeskeiselle elämäntyylillemme. Turhan painolastin kippaamisella ajatus voisi saada uutta lennokkuutta ja vapautta; joka pulliainen saisi edes kerran kokea ahaa-elämyksen.

AM

PS. Teeveessä pyörivässä peruskoulun 8-luokkalaisten tietovisailussa oli edellä kuvatun laista viisastelua: heitettiin kysymys ja koululaiset saivat etsiä vastaukset tietosanakirjoista.

Julkaistu Sugrin Marsu-Pihissä vuoden 1987 joulukuussa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s